Rekkakiertue saapuu kaupunkiin
Torstaina 25. syyskuuta 2014 |Rekka saapuu varsinais-suomeen, onko Suomimies valmiina?
Syksy tulee pikkuhiljaa myös tänne etelään ja tuo tullessaan SuomiMies rekan. Se onkin kiertänyt melkein koko suomen ja kiertue päättyy tämän vuoden osalta varsinais-suomen suunnalle. Kysymys kuuluu, että onko ukkeli kunnossa, kun kiertue posahtaa paikalle?
Lomalla
Perjantaina 15. elokuuta 2014 |Kesä alkaa olla takanapäin ja olen nauttinut kaikin siemauksin kesästä. Jopa niin, että omatunto alkoi heinäkuussa soimaamaan. Aika paljon oli siinä vaiheessa herkuteltu ja urheiltu satunnaisesti.
Kuntoutujasta liikkujaksi
Keskiviikkona 11. kesäkuuta 2014 |
Sain luvan kovempaan harjoitteluun fysioterapeutilta. Siis se tarkoittaa taas sitä, että tilanne normalisoituu liikunnan osalta. Ja kyllä hikiliikuntaa onkin jo kaivannut, on kiva päästä hiestymään muualla kuin saunassa.
Vielä on kesää jäljellä
Tiistaina 27. toukokuuta 2014 |Ilmoja on pidellyt ja suomimies on ollut levossa. Tai no oikeastaan olen tehnyt paljonkin kuntouttavaa toimintaa ja vahvistanut selkää. Ja kohta taas pääsee hommiin!
Ei vielä luovuteta
Maanantaina 28. huhtikuuta 2014 |Juuri kun kevät alkoi, sanoi suomimiehen selkä itsensä irti. Siitä alkoi selvittely, lääkärissä käynnit, fysioterapia ja ennen kaikkea taistelua oman kunnon puolesta.
Kevät keikkuen tulevi
Sunnuntaina 23. maaliskuuta 2014 |Talvi on takanapäin ja ihanasti voi siirtyä jo lenkkeilyn saloihin. Paitsi, että kun näin ajattelin, paukahti aikamoinen takatalvi. Aikainen kevät kuitenkin innosti jo lenkkeilyn aloitukseen ja uusiin varustehankintoihin.
Kuulumisia
Sunnuntaina 16. helmikuuta 2014 |SuomiMiehen kuulumisia
Talvea mennään tai ehkä jo kevättä täällä etelässä. Mikä on sinänsä harmi, koska hiihtäminen on ollut niin mukava kokemus monen vuoden jälkeen. Se oli niin hauskaa, että tuli oikein itku pitkästä ilosta.
Lupauksia ja "lupauksia"
Keskiviikkona 15. tammikuuta 2014 |Lupauksia ja ”lupauksia”
Moni tekee uudenvuoden lupauksen. Yleensä se on kuntoilun aloittaminen, dieetti tai tipaton tammikuu. Myös minä teen lupauksen vuodelle 2014…
Katsaus vaihtuneeseen vuoteen
Keskiviikkona 8. tammikuuta 2014 |Suomimiehet ovat seikkailleet pian vuoden ja on aika minunkin katsoa hiukan taaksepäin ja muistella menneitä.
Joulutodistus osa 3
Tiistaina 24. joulukuuta 2013 |Mitä jää perinnöksi ensivuodelle? Jatkuuko harjoittelu? Onko kukaan muu tehnyt muutosta elämässään? Paljon kysymyksiä ja myös vastauksia luvassa.
Joulutodistus osa 2
Sunnuntaina 22. joulukuuta 2013 |Joulutodistus 2
Olen tietysti kiitollinen siitä, että minut valittiin suomimieheksi. Vuosi on ollut kiva ja mukava. Elämään on tullut ja tulee pysymään uusi polku. Sitä polkua olen nyt hetken tallonut ja tuntuu, että tämä linja pysyvä. Moni asia on muuttunut vuoden aikana ja siitä lisää tässä todistuksessa.
Joulutodistus
Lauantaina 21. joulukuuta 2013 |Joulutodistus
Miten ylipainoinen mies saadaan tekemään elämänmuutoksia. Tietysti niin, että annetaan porkkanaa ja ehkä myös hiukan keppiä. Niin minullekin kävi ja tässä sitä ollaan, paljon paremmalla mielellä kuin vuosi sitten.
Loppukirin paikka?
Torstaina 28. marraskuuta 2013 |Sain marraskuun lopussa uusia ohjeita ja valmennuksellisia neuvoja valmentajilta. Sekä ruokapuolella että liikunnassa olisi otettava pikkunen lopputöräys.
Kaksi eteen, yksi taakse
Keskiviikkona 6. marraskuuta 2013 |Olin Jyväskylässä uutta harjoitusohjelmaa väsäämässä ja seuraavana päivänä olisi 10km juoksu kisa. Valmistelut olivat menneet nappiin ja odotin kovasti juoksemista. Sen piti olla syksyn huipennus, highlight!
Kierroksia SuomiMies -treeniin – uusia haasteita ja monipuolisuutta
Maanantaina 28. lokakuuta 2013 |Sateinen lokakuu lähenteli loppuaan, kun tapasimme Saskan kanssa treenipäivitysten merkeissä. Edellisen kerran olimme ruukanneet ohjelmaa uuteen uskoon kesäkuussa ja jutelleet toteutuksesta ja sen viilauksesta Kunnon Laivalla elokuussa ja sähköpostitse kuluneiden kuukausien aikana. Nyt oli taas isomman ohjelmarempan aika. Seuraavassa asiaa päivityksistämme sekä runsaasti niihin liittyviä konkreettisia ja heti toteutettavia vinkkejä muille SuomiMiehille ja miksi ei myös SuomiNaisille.
Ruoka!
Maanantaina 21. lokakuuta 2013 |Ruoka! Ei mitään tiedettä!
”Mites sun dieetti menee?” kysyi kaveri eräänä päivänä. Vastasin, että en ole dieetillä. Sehän on ihan kauhea sanakin, perkele. Kerroin, että katson mitä syön ja koska. Kaveri siihen, että eli olet dieetillä. Minä vastasin siihen, että elämäntapa muutoksia ja muutokset kauaskantoisia. Kaveri siihen, että ei se lopu koskaan tämä sun laihdutuskuuri? Sanoin, että tämä ei ole kuuri. Tämä on terveellisen elämän alku.
Syysunelmaa
Torstaina 10. lokakuuta 2013 |Haravoidessani mietin, mitä minä olen saanut tässä vaiheessa aikaan ja miten. Omasta mielestäni muutoksia on tapahtunut monella sektorilla. Ajattelin kertoa mitkä ovat omasta mielestäni tärkeimmät seikat, jotta muutos onnistuu. Nämä ovat minun kohdallani olleet ne ratkaisevat tekijät.
Jotain uutta, jotain tuttua
Sunnuntaina 22. syyskuuta 2013 |Pikku hiljaa alkaa flunssa helpottaa. Tukkoisuus ja yskän piteneminen ovat vieneet hikiliikuntaa pois. Flunssan jälkeen olen lähtenyt liikenteeseen varoen. Kuitenkin liikuntaa on tullut harrastettua ja etenkin ruoan terveellisyyteen panostin sairauden aikana. Ja aloitin uuden harrastuksen viime viikolla!
Kaksi eteen ja yksi taakse
Lauantaina 14. syyskuuta 2013 |Kaksi eteen ja yksi taakse
On aika kaapata blogi takaisin Elinalta ja kertoa viimeaikaisia kuulumisia. Laiva reissun jälkeen on menty monessa asiassa eteenpäin, mutta myös pettymyksiä on tullut.
Kaappaus merellä
Maanantaina 2. syyskuuta 2013 |Kaappaus merellä
Olimme Elinan kanssa yhdessä Kunnon Laivalla. Tällä kertaa Elina kaappaa blogin ja katsoo suomimiehen maailmaa omilla silmillään.
Ranskan ympäriajo
Torstaina 22. elokuuta 2013 |
Viime sunnuntaina oli taas aika pyöräillä urakalla. Otin osaa Myllyn pyöräilyyn ja matkana oli tällä kertaa 86km. Reissu alkoi aamulla aikaisin ja aurinkokin mollotti. Siis matkaan.
Born to run
Maanantaina 12. elokuuta 2013 |Juokseminen maistuu tällä hetkellä oikein kivasti. Kaiken sen jälkeen mitä olen tässä projektissa tehnyt, on suorastaan palkinto päästä juoksemaan ja saada juoksukuntoa kasvamaan. Ei muuta kuin usvaa putkeen. Tavoitteet ovat selvät: 10km kisa syyskuussa.
Voihan kesäloma!
Lauantaina 27. heinäkuuta 2013 |Otsikko voi kertoa paljon erilaisia asioita. Sen kuitenkin sanon, että kesäloma on ihmisen parasta aikaa. Meidän perhe vietti heinäkuun matkoilla ja mökkeillen. Siinä sivussa yritin urheilla sen minkä kerkisin ja viitsin. Ruokailusta nautin kovasti. Kun olimme toisten nurkissa paljon, ei ruokarytmiä oikein ollut. Yritin kuitenkin syödä mahdollisimman terveellisesti ja jätin herkut vähemmälle.
Sitä saa mitä tilaa
Keskiviikkona 3. heinäkuuta 2013 |
Aloitin ennen juhannusta uutta harjoitusohjelmaa ja parin viikon jälkeen on ollut aika repaleista. Harjoittelua on haitannut mm. loma, oksennustauti ja työt. Olen kuitenkin saanut jotain sellaista pitkästä aikaa, että voin sanoa projektin jo nyt onnistuneen.
Juhannussekoilua
Sunnuntaina 23. kesäkuuta 2013 |Juhannuksena tein niinkuin kaikki muutkin. Urheilin.
Tahdon!
Keskiviikkona 19. kesäkuuta 2013 |Siis hikoilla oikein kunnolla. Uutta harjoitusohjelmaa pukkaa tällä viikolla. Kävin edellisenä perjantaina Timon (valmentaja) kanssa treenaamassa uuden ohjelman halki Jyväskylässä, Suomen Ateenassa. Kolmen tunnin treenit sisälsivät paljon hikeä, kuvia ja ennen kaikkea uutta kivaa ohjelmaa.
Haaroväli tulessa, Mies leikeissä
Sunnuntaina 9. kesäkuuta 2013 |Olin koko alkuviikon pyöräilemässä saariston rengastietä pitkin. Tämä oli työmatka, sillä olin liikenteessä työpaikkani poikien kanssa. Vietimme loman ensimmäisen viikon Turun saaristossa pyörän selässä. Ja joka päivä olimme liikenteessä, maanantaista torstaihin.
Nyt ei pysty...
Lauantaina 1. kesäkuuta 2013 |Aina toisinaan elämässä tulee vastaan tapahtua, jotka mutkistavat kaikkea tekemistä. Ne voivat olla suunniteltuja, kuten keittiöremontti, muutto tai vaikkapa bändin vetäytyminen äänityspuuhiin, tai sitten odottamattomia, kuten oma tai läheisen sairastuminen. Johonkin näiden väliin osuu työkiireet, joita tavallaan osaa odottaa - ja jotka silti aina yllättävät.
Mies on kunnossa, mistä löytyy lajit?
Perjantaina 31. toukokuuta 2013 |
Olen fyysisesti aika rapsakassa kunnossa. Nyt on kuitenkin niin, että kävelyt, pyöräilyt ja salibandyt on nähty. Punttisalillekin kaipaa hiukan muutoksia ja ehkä jopa pikkutaukoa. Nyt siis mietin, mitä ihmettä sitä voisi duunata. Mieli tekee urheilla ja ajattelin saada myös samalla uusia kokemuksia. Tässä seuraavassa viisi lajia, joihin voisin ottaa tuntumaa kesän aikana. Saa antaa vinkkejä ja palautetta.
Mistä johtuu tämän miehen kiire ja stressi?
Tiistaina 21. toukokuuta 2013 |Tuntuu että harjoittelun myötä on tullut kova kiire arkeen ja päivä-/viikkorytmin suunnittelu tuottaa tuskaa. Olen mennyt paljon päivä kerrallaan, koska täytyy lukea perhettä ja sen menoja. Silti tuntuu, että aikaa ei jää tarpeeksi perheelle. Omasta mielestä eniten perhe-elämäämme kuormittaa minun vuorotyöni.
Kirjoittajat
Uusimmat kirjoitukset
- 25.9.2014 Rekkakiertue saapuu kaupunkiin
- 15.8.2014 Lomalla
- 11.6.2014 Kuntoutujasta liikkujaksi
- 27.5.2014 Vielä on kesää jäljellä
- 28.4.2014 Ei vielä luovuteta
Uusimmat kommentit
- 17.1.2014 12.19 Tanja: Lupauksia ja "lupauksia"
- 17.1.2014 9.13 Tanja: Katsaus vaihtuneeseen vuoteen
- 17.5.2013 21.36 Tanja: Hiekkaa rattaissa
- 9.5.2013 23.46 hyvä: Liikkuva pyörä ei sammaloidu
- 9.4.2013 22.23 mää: Kausi pulkassa!
Arkisto