Kokemuksia äijien elintapamuutoksista

Vastaanotolleni eksyy aina välillä joku mieskin ja ajattelin vähän kertoilla, mitä on jäänyt käteen niistä kokemuksista. Tyypillisestihän mies tulee vastaanotolleni laihduttamaan ja aika usein siinä sivussa halutaan ehkä parempaa jaksamista tai jotain terveysmittaria tuunattua hieman parempaan suuntaan.

Jaksaminen ykkösenä

Kun asioiden tärkeysjärjestyksiä katsotaan, niin jaksamispuoli pitää aina katsoa ensin. Jutellaan sitten unesta, työstä, ihmissuhteista, avioeroista, elämänrytmeistä ja kaikenlaisesta, mikä asiaan vaikuttaa. Lopputuloksena mies aika usein toteaa, että kyllä tässä pärjäillään ja minä totean, ettet pärjää. Eli varsin usein jokin asia hirttää jaksamispuolella niin paljon, että on hyvä syy olettaa stressitasojen lisäävän nälkää, vaikeuttavan liikkumisen nautittavuutta ja lukuisilla muillakin tavoin vaikeuttavan elintapamuutosta.

Asiakas taas yleensä hieman näkee jaksamisensa ongelman pienempänä eikä usein myöskään koe voivansa tehdä sille mitään. Onneksi asioille voi AINA tehdä jotain ja sitten mietitään, miten jaksamista parannetaan: keksimmekö me jotain? Meneekö työnohjaukseen? Unitutkimuksiin? Yleensä kun näitä kokemuksia aletaan purkaa, niin miehillekin samalla valkenee yhä selvemmin, kuinka jaksaminen ja painonhallinta menevät käsi kädessä: väsynyt lihoo, jaksava laihtuu melkein huomaamatta.

Syöminen kakkosena

Jaksamisen jälkeen on sitten syömisen vuoro, ravitsemusasiantuntija kun olen. Ei silti, se olisi kyllä tärkeydessäkin seuraava teema kun painonhallinnasta on kyse. Miehillä harvemmin tarvitsee murehtia liiallista totisuutta ja kieltäytyvää syömissuhdetta, joten sallivan ja vapautuneen syömisen pitkällinen – ja usein naislaihduttajilla ilmenevä – prosessi voidaan usein ohittaa. Seuraavaksi sitten katsotaankin ateriarytmiä, joka on oikeastaan aina pielessä – se ei ole ihme, sillä juuri se on usein suurin syy, miksi paino on ylipäätään noussut. Aamiaiset ovat liian pieniä tai poissa, lounaat tulevat liian myöhään, jos ollenkaan. Ja siinä sen päivän syöminen onkin sitten jo mennyt pieleen peruuttamattomasti, joten näitä aletaan parannella.

Tähän kokonaisuuteen sitten vähän rehuja päälle ja miettimistä, miten ne saadaan maistumaan – joillakin ei into riitä kokeiluun ja tuloksia ei tule. Ne jotka jatkavat testaamistaan löytävät lopulta maukkaan ja mielekkään tavan syödä rehujakin.

Liikuntaa ja pikkuviilailua

Sitten joskus jotain pikkuviilailua syömisessä mahdollisen terveysriskin mukaan: ehkä kala/omega-3-lisä kuntoon, ehkä huomiota täysjyväisiin, limut/mehut/alkoholi-sektorille jotain tolkkua ja vastaavaa. Mutta ei näitä hirveästi tarvitse tuunata, sillä edelliset isot asiat homman ratkaisevat.

Liikkumisestakin toki puhutaan, mutta jaksamisen ja kehon toimintojen normalisoinnin näkökulmasta, mikä tarkoittaa, että olisi hyvä löytää joku tapa liikkua mielekkäästi edes pari kertaa viikossa. Mutta mitään miesuhoa ei liikuntaan kaivata, ylilyönnit liikunnassa kun vain tuppaavat lisäämään nälkää ja stressiä.

Hiljaa hyvää tulee

Siinä se kokonaisuus aika pitkälle on. Sanoisin, että ne jotka vain jaksaa etsiä itselleen sopivaa mutta silti parempaa elintapaa saavat hyviä tuloksia. Ne, joilla ei jaksamisen kanssa ole ongelmia ja elämänrytmikin on melko tasainen saavat tuloksia varsin nopeasti.

Jaksamisen parantaminen ja elämänrytmien muuttaminen onkin sitten hitaampi prosessi ja jos siellä tunnistaa ongelmia, niin ehkei kannata tavoitella mitään nopeaa sankaritarinaa tai lyödä laihdutusvetoa (joka noin muutenkin on enemmän ongelma kuin hyvä motivaattori). Mutta vuosi tai kaksi niin heilläkin asiat voivat olla jo erittäin hyvin. Pysyviä tuloksia eivät yleensä tuppaa saamaan he, jotka eivät tartu johonkin olennaiseen – usein jaksamiseen – tai jotka sitkeästi pitävät kiinni ajatusmallista, jossa paino vaan väkisin rutistetaan alas kovalla liikunnalla, vähäisellä syömisellä ja syömisen kielloilla. Nätti laihdutushan siinä alkuun tulee, mutta sitten arjen realiteetit astuvat hiljalleen kehiin ja painon suuntaa muuttuu.

Näin ne yleensä menee.