Nyt ei pysty…

Aina toisinaan elämässä tulee vastaan tapahtua, jotka mutkistavat kaikkea tekemistä. Ne voivat olla suunniteltuja, kuten keittiöremontti, muutto tai vaikkapa bändin vetäytyminen äänityspuuhiin, tai sitten odottamattomia, kuten oma tai läheisen sairastuminen. Johonkin näiden väliin osuu työkiireet, joita tavallaan osaa odottaa – ja jotka silti aina yllättävät.

Joskus, onneksi kuitenkin harvoin, käy niin, että kaikki nämä asiat osuvat päällekkäin. Lasten tullessa kuvioihin puhutaan ruuhkavuosista, mutta nämä vuodet ovat onneksi ennakoitavissa. Pahempia ovat yllättäin elämässä vastaan tulevat ruuhkaviikot ja -kuukaudet.

Kuten valitettavan pitkään jatkuneesta tekstikuivasta jatkosta voi päätellä, minulla on juuri takana tuollainen kokemus. Kaiken kiireen keskellä onnistuin yllättävän hyvin pitämään kiinni liikunnasta ja syömisestäni. Säännöllisyys katosi tosin miltei täysin, mutta positiivinen yrittäminen ei onneksi lainkaan. Ja tietysti lohduttavaa oli tieto siitä, että kaikki parhaillaan meneillään oleva oli onneksi vain tilapäistä.

No mitä tällaisesta sitten jää käteen, tai mitä voi oppia? Ainakin sen, että vaikka hurjan kiireiset ajat ovat välillä elämässä vääjäämättömiä, niiden ei tarvitse olla mikään ”maailmanloppu”. Ennen Suomimiehen seikkailuun ryhtymistä olisi varmasti ollut vastaavan raskaan ja stressaavaan jakson jälkeen pitkään melko lamaantunut ja voimaton. Nyt lähinnä harmittelen asiaa, mutta se ei juuri vaikuta elämääni päättymisensä jälkeen. Tai korkeintaan vaikuttaa positiivisesti.

Aika siis karistaa kaikki taakseen ja jatkaa entistä suuremmalla innolla siitä mihin jäätiin. Ja mikä on jatkaessa, kun on aivan huomaamatta tullut kesä!