Alku aina hankala?

Ryhdyn Suomimiehen blogihaasteen toiseksi kirjoittajaksi nyt, kun Seikkailua on takana reilu kuukausi. Pyrin kirjoituksissani  kertomaan omista tuntemuksistani sitä mukaan kun Seikkailu etenee ja antamaan toki myös käytännön vinkkejä ja kannustimia omien elämätapojensa kanssa kamppaileville.

Vuoden 2007 Finriski-tutkimuksen mukaan suomalaismiehistä normaalipainoisia on vain 33 prosenttia, joten kohdeyleisöä pitäisi riittää. Tosin ihan alkuun aion uhrata muutaman kirjoituksen kertoakseni, miten varsin kehnoon lähtötilanteeseeni ollaan tultu, ja miten projektin alku on lähtenyt käyntiin.

Seikkailun edetessä minulla on ollut ilo lukea Saskan kirjoituksia ja löytää niistä yhtäläisyyksiä ja miksei erojakin omiin ajatuksiin ja tuntemuksiin. Kirjoitukseni tulevat olemaan hieman eri vinkkelistä kuin Saskan, sillä elämäntapojen muutosprojekti on omatoimisempaa, ja onhan lähtötilanteemmekin erilaiset. Mutta luulen, että jokainen lukija saa paljon irti molempien tarinoista.

Todettakoon heti alkuun, ettei SuomiMiehen Seikkailu todellakaan ole ensimmäinen ryhtiliikkeeni kohti parempia elämäntapoja. Matkan varrelle on mahtunut monenlaista kuuria, diettiä, lakkoa ja paastoa. Näin jälkiviisaasti voisi todeta, että kaikkia niitä on yhdistänyt epärealistiset tavoitteet, väärät keinot niiden tavoitteluun sekä ehdottomat ja keinotekoiset säännöt elämiseen. Monia on yhdistänyt jopa silkka järjettömyys.

Kuntoiluprojektit ovat yleensä lähteneet raketin lailla käyntiin, mutta polttoaineen loputtua on vauhti tyssännyt tyystin. Tuttu kaava näyttäisi olevan innostus, sen lopahdus ja lopulta entistä pahempi repsahdus – siis klassinen painonpudottajan jojo. Oikeampi lähestyminen olisi kaiketi raketin sijaan juna, joka hitaan alun jälkeen onkin pysäyttämätön. Tämä pitää ainakin minun kohdalla paikkansa. Olisi hauska kuulla mitä muut ovat mieltä…

Vanhan sanonnan mukaan ”alku aina hankala, lopussa kiitos seisoo”. Tuon virkkeen alkuosa pitää varsin hyvin paikkansa. Muistelen nyt jo naurahtaen millaista oli kuukausi sitten ensimmäistä kertaa vuosiin lähteä lenkille. Oli kuin kenkiin olisi valettu lyijyä, ja muutaman juoksuaskeleen jälkeen äijä piiputti kuin höyryveturi. Vastaavasti uidessa tuntui, että allasta oli pidennetty merkittävästi sitten viime kerran. Kaikki oli, sanalla sanoen, hankalaa. Mutta nyt tulee lohdullinen tieto: sanonnan loppuosa ei suinkaan pidä paikkaansa. Nimittäin sinnikkyys ja päättäväisyys palkitaan jo paljon ennen loppua (mitä sillä tässä nyt ikinä tarkoitetaankaan). Nyt kun takana on reilu kuukausi verrattaen säännöllistä liikkumista, tunnen olevani henkisen valovuoden päässä tuosta entisestä minästäni. Jaksan liikkua paremmin ja ennen kaikkea jaksan töissä, vapaalla ja aivan tavallisissa arjen askareissa paljon paremmin. Säännöllisen liikunnan mukanaan tuoma nousujohteisuus on mahtavaa. Siis tarmokkaasti läpi alun vaikeuksien! Päivä päivältä askel kevenee.