Liikkuva pyörä ei sammaloidu

Niinhän siinä kävi että kevät alkoi ja pyörä oli pakko ottaa esiin. Viime viikolla oli ensin huoltopäivä, testauspäivä ja pitkä lenkki. Tällä viikolla olen jo töihinkin pöläyttänyt komeasti pariin kertaan.Tämän viikon tiistaina lähdin sitten illan lämmössä ajamaan noin 25km nätin lenkin Ruissalon saareen, Turun kupeeseen. Lenkki on tuttu ainakin kaikille turkulaisille ja on nättiä saaristomaisemaa alusta loppuun. Paikka on rauhoitusaluetta, mutta se ei koske kyllä ihmisiä. Näköjään.

No lähdin kotoa sillä mielellä, että vedän fiiliksen mukaan, olinhan tullut juuri töistä, eikä ollut oikein potkua aluksi. Lipsuttelin Ruissalon ekalle sillalle ihan perusvauhtia ja ekaan mäkeen isolla otteella.  Mäen päällä kuitenkin äijä sippasi aika lailla, mutta onneksi monesti ylämäen jälkeen tulee alamäki. Näin tälläkin kertaa. Tosin kun lähdin taas mäen alla polkemaan, ajattelin että otan rauhallisesti, etten joudu jo tässä vaiheessa kotiin kääntymään. Sitten olisi pitänyt nurkan takana tunti odotella, että ainakin naapurit luulevat että äijä harjoittelee. No nyt kävi kuitenkin niin, että olin vissiin jo palautunut! Tuntui että karstat olisi otettu pois ja homma lähti kivasti rullaamaan. Samalla korvissa rullasi Amorphiksen uusi lätty, Circle! Kalevala-metalli tuuditti minut hyvään lentoon ja Ruissaloon vievä silta tuli vastaan hyvin nopeasti.

Ajelin kohti Ruissalon kärkeä, tavoitteena niin sanottu Saaronniemen ranta. Jalat toimivat, kevään ihanat tuoksut olivat nenässä ja musiikki soi. Välillä tuoksahti jo rehellinen paska pelloilta. Kansanpuiston pitkällä suoralla jalat hiukan jumiutuivat, mutta hyvällä tempolla pyörä kulki ihan ok. Sitten ensin pölähti hemmetinmoinen ankkalauma tielle. Jarrut pohjaan ja väistöliike. Perhana, kanadanhanhia keskellä tietä. Ne ovat olleet ennenkin riesana, mutta nyt olin ihan omissa ajatuksissani, että meinasi käydä kylmät.  No jatkoin matkaa ja Ruisrock-alueen kohdalla kansanpuistossa, oli pellolta lähdössä kuumailmapallo. No siinä katselin itsekin touhua ohimennen ja olin törmätä noin 50 senioripyöräilijään.  He tulivat mutkan takaa pitkässä letkassa vastaan, mutta en kuullut mitään muuta kuin örinää luureista. Katsehan oli pallossa. Kun tästä taas selvisin, niin suuntasin Jarno Saarisen muistoissa hänen nimikkotietään eteenpäin. Aika sukkelaan pääsin taas vauhtiin ja nenään tulvahti iloinen haju pellolta. Pidin yllä kivaa tempoa n. 27km/h ja matka taittui. Vasemmalle jäi kesällä saareen tulevien sonnien laidunalue ja oikealle sotaveteraanien honkapirtti. Sieltä saa torstaisin maittavaa pannaria ja jälkiruoaksi hernekeittoa sinapin kera. Kohta jo pääsin golfkentän alamäki ylämäki -osioon, jossa otetaan mittaa miehestä. Päätin matkan aikana, että vetäisen pätkän tasaisella vauhdilla ja enkä anna tempon tippua ylämäistä huolimatta. Näin myös kävi ja terveyskylpylän luona olin jo hengästynyt. Mutta kas kummaa, en ollenkaan väsynyt.  Kohta edessä olisi puolenvälin krouvi Saaronniemessä. Sinne pääsinkin helposti, vaikka parit turistit (puhuivat niin hienosti englantia) yrittivät estää. Pieni tauko meren äärellä ja taas menoksi.

Takaisintulomatkalla oli kaksi jännityksen kohdetta. Onko pallo jo noussut ilmaan ja joudunko hiplaamaan puhelinta vaihtaakseni levyä, Amorphis veteli jo nimittäin viimeisiä biisejä.  Ylämäki alamäki -sektori meni tosi hyvin taas ja tuntui siltä että nyt vasta olen lämmennyt kunnolla. Niinpä ei aikaakaan, kun olin jo pallon luona.  Ja kas kummaa, olin voittanut sen nopeudessa. Siellä pojat vasta lämmittivät ilmaa eikä pallo ollut noussut. Tosin paikalle oli kertynyt väkeä oikein kivasti, niin että piti oikein lukkopolkimelta jalkaa siirtää maahan estääkseni huonon tasapainon. Ja sitten loppui pahaksi onnekseni kiekko soittimesta. Tuli syvä hiljaisuus korviin ja samassa näin kansanpuiston suoran alussa viikkarin uuden laivan. Se tuli mukavasti lipuen auringonpaisteessa melkein vierestä satamaa kohti. Pysähdyin ja laitoin samalla Ruotsalaisen Witchcraftin sabbath-poljennon soimaan korviin loppumatkan ajaksi.

Kotona huomasin, että en olekaan väsynyt ja jatkoin vielä matkaa. Unohdin kuitenkin laittaa sykemittarin uudestaan päälle, joten en tiedä kuinka pitkä loppumatkasta tuli. Ei se kuitenkaan pitkä enää ollut, mutta loppulukema oli varmaan noin 30km. Palautuminen ja kunto olivat jo tässä vaiheessa pyöräilykautta aivan riittävät tällaisiin suorituksiin. Yleensä olen vasta kesän loppupuolella ollut iskussa pyöräilyn saralla. Ja hommat jatkuvat samaa rataa eikä vielä olla tyytyväisiä. Ilokseni voin todeta että olen kunnossa.